keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vauvaviikoilla


Viikko sitten maanantaina Turun Seikkailupuistossa oli vielä näin talviset maisemat. Seikkailupuistoon oli asennettu uusia leikkijuttuja (mm. poliisiauto ja paloauto) ja käytiin taaperon kanssa niitä hieman testaamassa samalla, kun mentiin viettämään Vauvaviikkoa -(Babyveckan). Meillä oli viime viikolla paljon muuta ohjelmaa, joten tänä vuonna ehdimme vain yhtenä iltapäivänä osallistua vauvaviikon ohjelmaan. 



Välillä kävimme Seikkailutalossa sisällä leikkimässä ja syömässä omia eväitä. Seikkailutalosta löytyy mm. hoitopöytä, mikro ja syöttötuoleja. Huono ilma luultavasti vaikutti kävijämäärään, sillä olimme tuolla sillä hetkellä ainoat olijat.


Viereisessä Timanttitalossa oli koko viikon ajan 0-3 -vuotiaille pehmolelukylpyjä ja muita leluja leikkeihin. Alussa olimme ainoat osallistujat, mutta pian tupa alkoi täyttyä lasten riemusta ja vanhempien puheensorinasta. 





Yhdellä seinällä oli babycarffiti. Meidän taapero otti siveltimen käteensä, lykkäsi sen lautasella olevaan maaliin ja alkoi taiteilla seinällä olevaan paperiin. Olipa siinä äiti ihmeissään. Ihan kuin tuo taapero olisi tuota tehnyt monta kertaa ennenkin vaikkei ole koskaan ennen maalannut. Ehkä hän on jossain lastenohjelmassa nähnyt ja sai sieltä mallia. Hauskaa hänellä ainakin oli, sillä ei olisi millään halunnut lopettaa maalaamista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!