sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Fammon kukkasia ihastellen







Tässä muutamia esimerkkejä Fammon ihanasta puutarhasta. Puutarha on upeimmillaan mielestäni hieman ennen juhannusta, jolloin kukkii niin juhannusruusut kuin upeat pionitkin sekä Mustion ruusupensas ja syreenit. Ne ovat kaikki kauniita ja todella näyttäviä. Näin heinäkuun lopussakin piha on kaunis, kun ruusut ja monet muut kukkaset kukkivat. Kuvat ovat tiistailta, kun olin Staffanin kanssa Tammisaaressa käymässä Fammon ja Fafan luona. Käytiin Leijonapuistossa leikkimässä ja katseltiin mitä kaikkea Tammisaaren iltatorilla oli. Sitten leikittiin pihalla ja ihmeteltiin yhdessä Fammon kukkasia, leikittiin koiran kanssa ja herkuteltiin. Kesällä on kyllä ihanaa, kun voi viettää paljon aikaa ulkona.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!