tiistai 16. elokuuta 2016

Lastenleikkejä & nimipäiviä

Tässäpä myöhäinen postaus! :D Mulla on luonnoksissa todella paljon aloitettuja juttuja ja niitä juuri käydessäni läpi huomisin tämän jutun keväältä. Keväällä ja alkukesästä tuntui, että päivät ja viikot menivät sellaista vauhtia, että en ehtinyt blogia päivittämään. Taapero aloitti keväällä dagiksen, jossa olin itse pari viikkoa mukana. Sen lisäksi meillä oli kaikkea pientä kivaa tekemistä. Tässä nyt se keväällä kirjoittamani juttu:

Viime päivät ovat hellineet valolla ja linnunlaululla. Kevät on täällä, ihanaa! Luntakaan ei ole pahemmin kuin jossain ihan varjoisemmissa paikoissa. Viikonloppuna näin ensimmäiset keltaiset pläntit eli leskenlehtiä tien poskessa, kun ajelimme moottoritietä pitkin siskoni poikien nimppareita viettämään Maskuun. Ennen nimppareita kävimme paikallisen MLL-kerhon järjestämässä tapahtumassa vanhustentalolla. Myös mummo oli siellä mukana, sillä olimme hakeneet hänet junalta.











Meillä on taloyhtiön leikkikentälle laitettu jo keinutkin paikoilleen. Niitä piti tietysti viikonloppuna testata. Taapero oli ihan innoissaan. Itsekin tykkään ihan eri tavalla olla ulkona, kun on valoisaa ja lämpimämpää. Teimme hiekkakakkuja ja ajelimme autoilla hiekkalaatikon ympäri. Liukumäki on aina hauska ja tällä kertaa poju kiipesi ihan itse todella reippaasti ja hienosti liukumäkitorniin. Niin kivaa oli, että ei olisi halunnut lähteä kotiin.

Tuollainen juttu siis keväältä. Nuo kuvat ovat siskoni luota ja poju oli ihan innoissaan, kun siellä on paljon erilaisia leluja. Olipa itsekin jännä lukea tämä juttu, kun aletaan käymään jo kohti syksyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!