lauantai 10. syyskuuta 2016

Kuralan Kylämäen leikkipaikat


Muutaman kilometrin päässä meistä löytyy yksi Turun helmistä lapsiperheille. Se on Kuralan Kylämäki. Me käydään siellä katsomassa eläimiä, syömässä ja ihan vain aikaa viettämässä leikkien. Sieltä löytyykin monta kivaa paikkaa taaperollekin joissa ihmetellä ja leikkiä. 

Siellä on myös aika ajoin erilaisia näytöksiä liittyen vanhan ajan elämään. Alue on museota, mutta silti kaikki on käytettävissä ja rakennuksissa olevilla esineillä saa leikkiä. Kuinka ihanaa, kun aina ei tarvitse olla kieltämässä kaikkea taaperolta (toki täälläkin pitää käyttäytyä).

Tässä muutama kuva meidän taaperon leikeistä Kuralan Kylämäessä. Kuvat ovat alkukesältä. Silloin kävimme myös Omena ja Kaneli -kahvilassa ja napsin teille muutaman kuvan sieltä. Lisätietoja paikan aukioloista ja tapahtumista löydät heidän nettisivuilta.


Kauppaleikkejä
Lisää kuvia ja tunnelmia kauppaleikeistä löytyy aikaisemmasta postauksestani Vanhan ajan leikkikauppa.


Kotileikkejä


Pihaleikkejä 


Koululeikkejä


Keittiöleikkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!