lauantai 29. lokakuuta 2016

Kahvilasuositus Maarianhaminaan


Blogini yksi tarkoitus on vinkata ihanista paikoista. Meidän perhe oli pikavisiitillä Maarianhaminassa Ahvenanmaalla, josta eilen saavuimme kotiin. Kahvihammasta alkoi hieman kolottamaan ja päädyimme kävelykadun pienellä sivukadullla sijaitsevaan ihastuttavaan kahvilaan Bagarstugan café & vin:iin. Kahvila on todella ihana ja idyllinen. Se on vanhassa punaisessa talossa Egonomiegatanilla.


Bagarstuganista löytyy lounasta, leipiä, piiraita, salaatteja, ihania kakkuja ja pullia sekä niitä kuuluisia Ahvenanmaan pannukakkuja. Ymmärtääkseni kaikki tehdään itse. Kakut olivat valtavan kokoisia ja todella upean näköisiä. Maussakaan ei ollut mitään moittimista. Taaperolle ostimme vaniljapullan ja se oli varmasti parhaita koskaan maistamiani pullia. Niin siis pitihän äidinkin sitä vähän maistaa.

Kaikki pullat ja piirakat on aseteltu kauniisti esille. Niiden yläpuolelta löytyy kivoja tauluja, joista löytyy tuotteet hintoineen. 


Kahvilassa on neljä huonetta, joissa löytyy pöytiä. Jokainen huone on sisustettu hieman eri tyylillä. Paikka on todella idyllinen ja ihastuttava. Kaikkea en viitsinyt kuvailla, sillä en halunnut häiritä muita asiakkaita, joita näytti käyvän kivasti. Käykää itse kurkkaamassa paikan päällä jos lähellä liikutte.

Meillä oli lastenrattaat mukana, mutta niillä pääsi hyvin sisälle. Pienestä sivuportista pääsee takapihalle (jossa voisin kuvitella itseni istumassa kesällä cafe latten kanssa nauttimassa ilmapiiristä). Sieltä löytyy rampillinen takaovi kahvilaan. Kahvilasta löytyy ainakin pari syöttötuolia ja muutama lelu lapsille. Naisten wc:ssä näytti olevan myös potta. Meidän taapero viihtyi tällä kertaa hyvin ilman mitään ylimääräisiä viihdykkeitäkin.


Kuvat puhukoot puolestaan paikan ihanuudesta. Herkkuja kannattaa mennä maistelemaan paikan päälle. Suosittelen kaikille Maarianhaminassa käyville. Tämä ihastuttava kahvila löytyy osoitteesta: 

Bagarstugan café & vin
Ekonomiegatan 2,
22100 Mariehamn

Huomatkaa nuo ihanat kahvipannulamput.

Bagarstugan café & vin:in kotisivut löydät täältä.


Blogia voit seurata myös Instagramissa ja facebookissa.


4 kommenttia:

  1. Tuttu paikka minulle, Maarianhaminassa kun asun. Olen tehnyt taannoin postauksenkin tuosta ihanasta paikasta.

    VastaaPoista

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!