keskiviikko 25. lokakuuta 2017

HorseShow ja Lintsillä lauantaina


Meidän perhe matkasi lauantaina varhain aamulla Helsinkiin. Pääsimme katsomaan Horse Showta, lasten matineaa.

Ohjelmassa oli mm. esteratsastuskisa, koirien agilitya, pikkuponeja ja Irlannin hevosia. Yhtenä ohjelmanumerona oli myös vikellys. Se on taitoratsastusta, jossa hevosen selässä tehdään erilaisia taidonnäytteitä.


Pihalla vielä katselimme jännää autoesittelyä ja 3v. poika tutustui kiinnostuneena myynnissä oleviin hevoskuljetusvaunuihin. Suuntasimme raitiovaunulla keskustaan. Meidän pienelle junafanille ne eivät enää käyneet junasta, joten oli vähän pettynyt, kun ei päässyt junan kyytiin. 

Kiersimme hieman Forumin liikkeitä ja kävimme kiinalaisessa syömässä. Sitten suuntasimme Linnanmäellä. Tämä taisikin sitten olla neljäs kerta tänä kesänä. Vielä pääsee edullisesti, kun lapselle kelpaa ilmaiset laitteet.

Linnanmäki olikin viimeistä viikonloppua auki tänä vuonna. Sielllä on hieno valoshow, mutta meiltä se jäi pääosin näkemättä, kun oli sen verran valoisaa kun päivällä olimme siellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun piristät päivääni kommentillasi!